Hajajätevesihankkeiden tarjoama neuvonta on päättynyt 31.10.2019. Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Lapinjärven ja Loviisan alueilla vuoden 2019 aikana toimineet neuvontahankkeet ovat antaneet haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyyn liittyvää tietoa yhteensä noin 1480 asukkaalle puhelimitse, sähköpostitse, kiinteistökäynnein sekä erilaisissa yleisötapahtumissa. Hankkeet ovat toimittaneet myös tiedotuskirjeitä ja postikortteja herkillä alueilla sijaitseville kiinteistöjen omistajille. Hankkeiden päätyttyä neuvonta siirtyy kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille ja rakennusvalvontaan.
Kymijoen vesi ja ympäristö ry tarjoaa neuvontaa vielä Hollolan haja-asutusalueen asukkaille ja mökkiläisille vuoden 2019 loppuun saakka. Neuvontatyötä rahoittaa Hollolan kunta.
Kymijoen Korkeakosken kalatieseurannan mukaan lohia ja taimenia on noussut kalaportaasta yhteensä 350 yksilöä 1.6.–31.10.2019. Lohia on noussut ennätysmäärä: yli 200 yksilöä.
Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tavoitteena on selvittää, kuinka mikromuovitutkimusta voidaan hyödyntää yhdistyksen toiminta-alueella ja yhdistyksen tutkimustoimintaan kuuluvissa tarkkailuissa. Selvitystyö pitää sisällään näytteenoton, näytteiden käsittelyn ja laboratorioanalysoinnin suunnittelun. Laboratorio-olosuhteissa tapahtuvan näytteiden käsittelyn sekä analysointimenetelmien osalta yhteistyötä tehdään Kymen Ympäristölaboratorio Oy:n kanssa.
Mikromuoveilla tarkoitetaan alle 5 mm kokoisia muovipartikkeleita, joiden päästöreitteinä vesistöihin toimivat muun muassa yhdyskuntajätevedenpuhdistamot, teollisuuden päästöt, hulevedet sekä roskaaminen.